Olin viime viikolla kustantamon järjestämässä keskustelussa panelistina, jonka aiheena oli True Crimen tuotteistamisen ongelmat. Aihe on pinnalla, true crime on pinnalla, ihmisillä on mielipiteensä ja ajatuksensa aiheesta. Kysymykset toistavat toisiaan, mutta yksi on selkeästi ollut suosittu. Miksi me pengomme vanhoja murhia?
Vanhoille tapauksille annettava uusi julkisuus voi lisätä poliisin painetta avata rikostutkinta uudelleen. Mahdolliset uudet vihjeet voivat saada silminnäkijät vihdoin kertomaan, mitä oikeasti näkivät tai saavat muistelemaan tapahtumia uudelleen. Samalla esiin saattaa nousta uutta, merkittävää tietoa. Ulkomailta, esimerkiksi Yhdysvalloista, on jo esimerkkejä, joissa vanha rikostapaus on jopa ratkennut, kun se on saanut tarpeeksi julkisuutta. Niin raastavaa kuin henkirikoksen toistuva mediakäsittely omaisille onkin, sillä on myös kääntöpuolensa: jos tapaukset unohtuvat, katoavat täysin myös mahdollisuudet saada uhrille oikeutta ja tekijä kiinni.
– Vaikeista asioista pitää kyetä puhumaan ja tehdä asioita näkyviksi ja kuuluviksi.
– Minulla on vastuu laadukkaasta ja oikeasta sisällöstä, mutta yksilön vastuu ei ole harteillani, en voi päättää miltä kulmalta kukin asioita katselee. Joku pahoittaa aina mielensä, oli aihe mikä tahansa.
– Henkirikos ei koskaan lopulta ole yksityisasia
– Kaikkia tapahtuman osapuolia pitää kuulla, mutta pelkästään rikoksen tekijöiden nostaminen parrasvaloon tähtinä on moraalisesti väärin.
– Murha on jokaisen arvopohjaa koskettava teko