Diili
Keskustelupalstat aloittivat heti ruotimaan asiaa tosi-tv -formaatista ja itsensä tyrkyttämisestä. Nämä kommentit eivät varsinaisesti yllättäneet, sillä harvoin ihminen jaksaa katsoa asioita monesta eri kulmasta ja avata suunsa vasta sitten.
Vastaus on minun näkökulmastani kuitenkin helppo. Lähdin mukaan kisaan tästä syystä: Ihmiset liikkuvat liikaa keskellä mukavuusaluetta, juuri niissä kohdissa, joissa tietävät pärjäävänsä ja olevansa hyviä, mutta eivät hyppää syvään päähän ja haasta itseään, koska siihen ei välttämättä ole tarvetta. Mukavuusalue vaan kehittää melko hitaasti ja lopulta melko vähän. Ihmiset kyllä vaativat muutosta kovaäänisesti, mutta todellisuudessa on vähän niitä, jotka laittavat itsensä likoon ollakseen itse edes osa omaa muutostarinaa. Harva altistavaa itsensä mokaamiselle ja hyppää suoraan syvään päähän, ottamatta ensin selvää, millainen aallokko on tulossa.
Tämä oli minulle mahdollisuus oppia lisää itsestäni ja miksi jättäisin sellaisen mahdollisuuden käyttämättä? Toki oman lisän paineeseen toivat kameraryhmä, hemmetin pitkät päivät, vähät unet ja neuvonantajat, joiden piinaava katse tuntui takaraivossa vielä illalla, kun sulki silmänsäkin.
En väitä, että olisin selvinnyt ilman pohjakosketusta, mutta mitä sitten? Kokemus oli älyttömin, hulluin, mielettömin ja itselleni myös ehdottomasti rohkein.
Ymmärsin, että en mene kyynärpää taktiikalla, vaan kuuntelen omaa moraalikäsitystäni vetäessä rajojani. Lisäksi ymmärsin, että vaikka minussa elää tilannekomiikka ja hullu huumori ja vaikka ystäväni sanovat, että toisinaan puheenvuoroa kanssani joutuu jopa pyytämään – vaikenen niissä hetkissä, kun minulla ei oikeasti ole sanottavaa. En koe tarpeelliseksi pitää meteliä vain metelin pitämisen takia. Tuo oivallus oli minulle itselleni pelkästään positiivinen. Puhun paljon ja mielelläni, mutta ymmärrän, että vetäytyminen on myös toisinaan kultaa.
Ja sinulle, joka saat tästä kiepit ja negatiivisen arvostelukierteen – ehdotan seuraavaa: Täytäppä ensi kaudelle se hakemus ja hyppää mukaan. Totuus on yleensä ohjelmaa ihmeellisempi.
Elämä on lopulta lyhyt. Älä pelkää mokaamista vaan odota onnistumista!