Eri puolilla murhaa

MURHAN KOLMET KASVOT

Matkasin viime keväänä Ouluun. Olen pitkään arvostanut ja seurannut Kari Erikssonin työtä ja olemme vaihtaneet muutamia viestejä ja puheluita jo ennen tuota kevään tapaamistakin. Maailmassa on tässä ajassa on paljon ikäviä asioita, joiden kanssa Kari päivittäin tekee töitä. Mutta sen lisäksi täällä on paljon kateellisuutta, puhdasta oman edun tavoittelua ja itsekkyyttä. Haluan nostaa hyviä ihmisiä ylöspäin, haluan saada heidän äänensä kuuluviin. Tuo on ollut vakiolauseeni jo siitä asti kun olen nämä hommat aloittanut. Ja tällä kertaa halusin saada Karin äänen kuuluvaksi. Päädyimme tekemään tämän ainakin omasta mielestäni hyvin onnistuneen audiodokumentin:

”Eri puolilla murhaa – näin oikeus toteutuu Suomessa.”
”Aina on paljon helpompi tuomita, kun ymmärtää, ja taas ymmärtäminen vaatii tietoa. Ja tuomitseminen on taas paljon vaikeampaa, kun sulla on sitä tietoa.”
Tämä dokumentti vie matkalle hetkiin, joissa oikeuden toteutuminen ja inhimillinen ymmärrys kohtaavat. Se on henkilökohtainen tutkimusmatkani synkkiin tapahtumiin, joissa ensi silmäyksellä on vaikea nähdä mitään hyvää. Olen saapunut Ouluun tapaamaan Suomen tunnetuimpiin kuuluvaa rikosasianajajaa sekä kahta hänen asiakastaan: toista, joka istuu tuomiotaan murhasta Oulun vankilassa, ja toista, joka on raa’asti kuoliaaksi kidutetun nuoren äiti. Nämä haastattelut avaavat näkökulmia kahteen täysin erilliseen rikostapaukseen ja tarjoavat mahdollisuuden pohtia oikeuden, empatian, ymmärryksen ja tiedon välistä suhdetta.
Tässä dokkarissa kuuluvat myös tunteet, sekä omat että haastateltavieni.

Hyppää mukaan kuuntelemaan miltä murhan kolmet kasvot näyttävät:

https://areena.yle.fi/podcastit/1-71637732

 

Jaa luettavaksi: