MURHAN KOLMET KASVOT Matkasin viime keväänä Ouluun. Olen pitkään arvostanut ja seurannut Kari Erikssonin työtä ja olemme vaihtaneet muutamia viestejä ja puheluita jo ennen tuota kevään tapaamistakin. Maailmassa on tässä ajassa on paljon ikäviä asioita, joiden kanssa Kari päivittäin tekee …
Onko tuomiot missään suhteessa mihinkään?
Suomessa ei ole voinut välttyä näkemästä/lukemasta lähinnä siviilien keskuudessa käytyjä keskusteluja, joissa puidaan eri rikoksista annettuja tuomioita suorin sanoin. Oikeusministeriö on jo muutamia vuosia sitten teettänyt tutkimuksen, jossa sekä kansalaisia että tuomareita pyydettiin antamaan rangaistus samoihin heille esitettyihin rikostapauksiin. Tutkimuksen …