Käännän puhelimen näytön pöytää vasten – en halua kenenkään häiritsevän. Kahvi jäähtyy kupissa. Pihassa kääntyy auto, mutta en jaksa nousta katsomaan miksi tai kuka. Keittiön pöytä on ei ole enää hetkeen ollut ruokailua varten. Pöydän täyttää kasa oikeuden pöytäkirjoja, tarkemmin ottaen sivuja on pitkälle toistatuhatta. Materiaalista saisi elokuvan. Ehkä sellainen on jonkun pöydällä jo työn alla.
Selaan vireillepanopäiviä, selostuksia, syyttäjän rangaistusvaatimuksia, asianomistajien vaatimuksia, syytekohdat 1 – sekoan laskuissa, ajatuksissa ja sivuissa. En lopulta tiedä kuinka paljon syytekohtia on, varsinkin jos ne kaikki laskee yhteen. Rivit alkavat näyttää silmissä samalta. Pöytäkirjoissa ei ole mitään seksikästä, eikä ole niiden sisällössäkään. Kuivaa ja ankeaa kapulakieltä. Todellisuuden joutuu kuvittelemaan rivien väliin. Se ei sivuilta löydy.
Rangaistusseuraamukset. Tuomion perustelut. Rikoslain luvut ja pykälät juoksevat riviltä toiselle. Petos, veropetos, pahoinpitely, törkeä pahoinpitely, velallisen epärehellisyys, huumausainerikos, tapon yritys, rahanpesu, velallisen epärehellisyys törkeänä. Lista tuntuu loputtomalta.
Reaalitodiste – valvontakameratallenne, hätäkeskusnauha, lääkärin lausunto. Arvio rikoksella saadusta hyödystä. Tietoteknisen tutkinnan raportti. Vapaudenmenetys. Koeaika. Ehdollinen tuomio vai sittenkin ehdoton tuomio? Kuvia – epäselviä, sumeita. Viestikeskusteluja ihmisten välillä. Kaikki minun luettavissa melko paljaana, silti täysin salattuna. Liitesivuja äkkiä laskettuna ehkä kaksisataa.
Yhden ihmisen elämä. Minun keittiön pöydälläni. Levällään. Tuomioina. Surullista – huomaan miettiväni. Juon jo liian kylmäksi muuttuneen kahvin. Olen unohtanut syödä. Pitäisi käydä kävelemässä korttelin ympäri, saada happea. Haluan nähdä näiden pöytäkirjojen taakse. Elämään, joka nämä sadat sivut on täyttänyt. Se tarina ei ole peräisin syyttäjän sanoista tai rikoslaista. Tarinan juuret ovat jossain todella kaukana. Mutta missä? Kuinka kauas edes pääsen?
Rikosmaailmaan liittyvä kirjallinen tuottaminen on lopulta kaikkea muuta, kun tuomioistuimen pöytäkirja tai syytetty – syyllinen asetelmasta lähtevää käsittelyä mustin mielipitein. Se on sitä, että matkaa lehdessä olevien otsikoiden taakse, elämään, joka on käräjäoikeuden pöytäkirjojen takana. Ytimeen. Niin pitkälle, kun pääsee. Sinne, jossa luottamus rakentuu pikkuhiljaa ja rivien välit saavat hiljaiset sanat. Ne sanat ovat minua varten, niistä minä haluan lopulta kirjoittaa, oppia ja ammentaa.